Yksilö ja tiimi coaching

Tavoitteeni on auttaa sinua kasvamaan kohti sitä mikä on sinulle tärkeää, johtajana ja ihmisenä. Coachina mahdollistan uusien näkökulmien tarkastelun ja pusken sinua lempeästi kohti tavoitteitasi. Jos olet johtaja tiedän, että työsi voi olla joskus yksinäistä ja silloin olen sparraaja, tukija ja kuuntelija, johon voit aina luottaa. 

Kokonaisvaltainen ja tavoiteorientoitunut lähestymistapa on minulle ominaista. Haluan haastaa ja innostaa sinua reflektoimaan toimintaasi ja kannustan konkreettiseen toimintaan, joka on kaiken edistymisen edellytys.

Minulla on yli 20 vuoden kokemus useista eri johtaja, kouluttaja-valmentaja, coach ja esihenkilö tehtävistä. Yksilö-, ryhmä- ja tiimivalmennus ovat minulle kaikki tuttuja.

Vietän mielelläni aikaa ulkona luonnon helmassa. Patikoidessa, juostessa tai fillaroidessa vaikeatkin asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Luonnon helmaan lähden mielelläni myös valmennettavien kanssa, sillä siellä on monesti helpompi keskittyä ja fokusoida olennaiseen. Tottakai coaching onnistuu myös monissa muunkinlaisissa ympäristöissä.

Coachingin kesto ja aikataulu räätälöidään aina sinun tai  tiimisi tarpeiden mukaan. Coachingissa olennaista eivät ole vain tapaamiset vaan koko ajatusprosessi. Kysymykset jäävät hautumaan tietoiseen ja tiedostamattomaan mieleen ja siksi prosessi etenee koko ajan, ei ainoastaan tapaamisen aikana. Usein annan myös joitakin kotitehtäviä coahattaville, toki kunkin tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan.

Ole yhteydessä niin räätälöidään juuri sinulle sopiva coaching kokonaisuus! 

Palautteita coahattaviltani:

”Kati has been one of the best managers I’ve had. She has become over the years the reference I compare my other managers to. She shines with the intangible skills, empathy, humanity, flexibility and when interacting with her you feel she cares and likes to do things well done. She gives it all in her power to help and advance as a team.
I’ve also attended some of her coaching workshops and they were really well prepared. Coaching is one of her passions and she was able to transmit that to the whole group. Her workshops were full of useful content and I definitely learned with her several new skills I added to my toolbox. Skills I’ve continued using to this day.”

”We had several coaching sessions with Kati after I made a career move. She helped me see things from a different perspective. Our discussions guided me a lot in coping with daily duties. She is a really kind and understanding person, who is fun to be with, brings a lot of energy. I highly recommend her as coach!”

“Kati was my coach in order to help me find my career opportunities. I wasn’t an easy case as I have been very busy with my every day operations without any clear view of the entity. However, she could with coaching attitude help me sort my thoughts and I found the coaching very efficient and beneficial for me and my company. Kati is very target oriented, supportive and very kind coach. I can fully recommend her for coaching!”

“I had a pleasure of working with Kati when she was my Business Coach and helped me to clarify my targets and steps to make transition towards circular economy. She is an excellent professional. She listened to me and offered different questions to promote my ideas further. She really helped me during our collaborative time to clear my ideas towards real actions. She encouraged me with my vision as well. I am happy to recommend her as a business coach.”

“Kati was my Business Coach for four months. She is an experienced professional and has the amazing ability to listen immersively and offer different solution angles to the case at hand. She helped me to clear my vision and milestones reaching my selected personal business targets with her emphatic, encouraging and goal-oriented dialogue ability. I would not have gained all these insights without her coaching and thus warmly recommend her as a business coach.”